Ragnar Ekberg lahjoitti perustamansa säätiön
peruspääomaksi 100 000 markkaa ja sen tarkoitus
kirjattiin sääntöjen 3. §:n mukaan seuraavasti:
Säätiön
tarkoitus on avustusten antaminen turvattomaksi jääneille
leskille ja isättömille lapsille Suomessa. Säätiön
ensimmäinen hallitus oli Ragnar Ekbergin 41-vuotis-päivänä 16.2.1936
päivätyn perustamiskirjan mukaan varsin edustava: oikeuskanslerin
sihteeri Toivo Tarjanne, arkkitehti
O.J.A. Viljanen ja toimitusjohtaja
Gunnar Jaatinen sekä säätäjä itse.
Antamansa peruspääoman lisäksi teki Ragnar Ekberg
Oy Voimavaunu Ab:n omistussuhteissa sellaisia järjestelyjä,
että vuoden 1938 lopussa hän saattoi lahjoittaa säätiölle
996 kpl yhtiön 1 000:sta osakkeesta. Säätiön
toiminta oli aluksi varovaista ja sota-aikana täysin pysähdyksissä.
Lisäksi inflaatio oli kutistanut olennaisesti sen 100 000
markan alkupääomaa. Voimavaunun harjoittama liiketoiminta
oli kuitenkin ollut 1950-luvun alkupuolelta lähtien menestyksellistä,
jolloin säätiö alkoi v. 1960 rakentaa sille toimitiloja
osaksi omistamalleen tontille Lauttasaareen. Taloa laajennettiin
myöhemmin, ja se valmistui nykyiseen muotoonsa v. 1964.
Autokaupan vapautuminen ja toisaalta englantilaisten auton-valmistajien
ongelmat johtivat Suomessakin autojen markkinaosuuksien uusjakoon
ja lisäsivät toiminnan riskejä. Erilaisten vaiheiden
jälkeen säätiö myi vuonna 1971 nyt jo kokonaan
omistamansa Oy Voimavaunu Ab:n osakkeet Suomen Autoteollisuus
Oy:lle. Yhtiö jäi kuitenkin moneksi vuodeksi säätiön
vuokralaiseksi Lauttasaarentie 52:n tiloihin. Nykyisin talossa
toimii mm. autopeltikorjaamo ja maalaamo, huoltokorjaamo ja konttoritarvikkeiden
pikatukku.
Säätiön sijoitustoiminta suunnattiin
kiinteistöihin. Lauttasaarentien kiinteistön
lisäksi hankittiin 1970-luvulla Vantaan Martinlaaksosta
Asunto Oy Niilon-Salpa –nimisen yhtiön koko
osakekanta. Seuraavalla vuosikymmenellä ostettiin
n. puolet Helsingin Lassilassa sijaitsevan Kiinteistö Oy
Leiviskäpolku 4:n osakekannasta, minkä lisäksi
eri yhteyksissä on hankittu joitakin erillisiä huoneistoja
Helsingin keskustasta. Vuoden 2000 alusta lähtien
sijoitukset ovat kohdistuneet aikaisempaa selvemmin pörssiosakkeisiin.
Niilon-Salvan kiinteistössä on 2000-luvun alussa
suoritettu merkittävä saneeraus, jonka rahoitus
rasittaa vielä muutaman vuoden sen tuottoa.
Säätiön avustusmahdollisuudet olivat vielä 1960-
ja 70-luvuilla suhteellisen rajoitetut. Näinä vuosina
luotiin kuitenkin pohja nykyiselle vakavaraisuudelle,
mikä kohtuullisen tuoton ohella mahdollistaa ainakin
nykyisen avustustason säilyttämisen.